2 Vanha tie alkaa, Kehä III, Vuosaaren tunneli
Porvoon kävelyretki

Olen koko ikäni mennyt Porvoon ja Helsingin väliä, pääasiassa bussilla tai autolla, mutta myös polkupyörällä, ja kävellenkin. Heinäkuussa 2015 toteutin ”Porvoon kävelyretken” ja kävelin tuon n. 50 km:n matkan kuuden päivän aikana. Koetin edetä mahdollisimman hitaasti: lueskelin tienpientareilla ja yövyin maastossa, kavereitten luona ja B&B:ssä. Joka päivä viivyin useamman tunnin yhdessä paikassa ja maalasin siitä maiseman. Maisemamaalaus toisaalta auttoi minua etenemään hitaammin, toisaalta hidas kävelyretkeni mahdollisti perusteellisemman viipyilyn niiden maisemien äärellä, jotka ovat satoja kertoja hujahtaneet ohitseni bussin ikkunassa.

 

Porvooseen, kuten moniin muihinkin paikkoihin, pääsee Helsingistä nopeasti moottoritietä pitkin tai vähän hitaammin kaunista vanhaa tietä. Kävelyretkeni kulki tietenkin pitkin vanhaa tietä, joka tarkemmin määrittelemättömänä käsitteenä oli myös kuvien aihe.

 

”Helsingissä”- näyttelyn töiden tekemisen jäljiltä minulla oli voimakas piirustusrutiini, joka täytyi rikkoa kävelyreteken työskentelyä varten. Talvella olin piirtänyt jokaista kuvaa noin työviikon ja nyt piti tehdä työ päivässä. Vaihdoin lehtiön koon tuplasti suurempaan, työskentelin isommilla pensseleillä ja pelkällä vedellä ja musteella, en useamman valmiiksi sekoitetun välisävyn kanssa kuten talven aikana.



1 Itäväylä Roihikan tienhaaran kohdalta

1 Itäväylä Roihikan tienhaaran kohdalta |

2 Vanha tie alkaa, Kehä III, Vuosaaren tunneli

2 Vanha tie alkaa, Kehä III, Vuosaaren tunneli |

3 Aalto Sipoonrantaan

3 Aalto Sipoonrantaan |

4 Söderkullassa Vanhan Porvoontien alla

4 Söderkullassa Vanhan Porvoontien alla |

5 Moottoritie Vanhalta tieltä nähtynä

5 Moottoritie Vanhalta tieltä nähtynä |

6  Moottoritien kallioleikkaus Porvoon liittymän kohdalta

6 Moottoritien kallioleikkaus Porvoon liittymän kohdalta |