Joulutähti Harjutorilla
Joulutähti – Street life

Toteutin ”Joulutähti – Street life” teoksen vuonna 2007 osana kaupunkitilaan sijoittuvaa Hybridea ympäristötaide-kokonaisuutta.

”Joulutähti” on liikenteenohjauskartioista rakennettu veistos, noin metrin halkaisijaltaan. Pidän liikenteenohjausmateriaalien voimakkaista väreistä ja Joulutähti on ollut esillä myös perinteisemmin veistoksena taidenäyttelyssä.

”Joulutähti – Street life” teoksessa kuljetin veistosta ympäri Helsinkiä viiden keväisen viikon ajan. Aloitin työhuoneeltani Vallilasta. Kannoin veistosta päivittäin mukavalta tuntuvan matkan ja löydettyäni sopivan paikan lukitsin Joulutähden kettingillä siihen yöksi. Valitsin sellaisia yöpymispaikkoja mihin olisi luontevaa polkupyöränsä lukita. En kysynyt teokselleni lupaa virallisilta tahoilta – veistoksessa oli pieni lappu johon saattoi soittaa jos teoksesta olisi ongelmia. Hiljalleen vaelsin Helsingin läpi, seudut muuttuivat varakkaammiksi ja lumet sulivat kevään edetessä. Päätin odysseijani rakenteilla olevaan Hernesaaren rantaan.

Teoksen aikoihin Helsingin kaupungin suhde graffiteihin oli vielä aggressiivisempi. Tuota keskustelua sivuten halusin omaehtoisesti tuoda katutilaan veistoksen, joka toisaalta istuisi sinne luontevasti, toisaalta kummallisuudellaan piristäisi ihmisiä.

Lisää teoksesta ja Hybrideasta, sekä koko matkan kuvallinen dokumentaatio: hybridea.net/turakkap.htm



01 Joulutähti Turun taidemuseon Studiossa

01 Joulutähti Turun taidemuseon Studiossa |

02 Sturenkatu

02 Sturenkatu |

03 Teollisuuskatu

03 Teollisuuskatu |

04 Pannukakunpuistikko

04 Pannukakunpuistikko |

05 Miina Äkkijyrkän Peltilehmät Merihaan vieressä

05 Miina Äkkijyrkän Peltilehmät Merihaan vieressä |

06 Hakaniemenranta

06 Hakaniemenranta |

07 Snellmanninkatu

07 Snellmanninkatu |

08 Kauppatori

08 Kauppatori |

09 Erottaja

09 Erottaja |

10 Johanneksenkirkko

10 Johanneksenkirkko |

11 Tehtaankatu

11 Tehtaankatu |

12 Eiranmäki

12 Eiranmäki |

13 Hukkuneitten muistomerkki

13 Hukkuneitten muistomerkki |

Joulutähti Harjutorilla

Joulutähti Harjutorilla |